Blogi taipuu moneen

1. Oppijoiden blogit


Opiskelijat voivat tehdä omia blogeja kirjallisuutehtävien julkaisemiseksi ja kirjakeskusteluita varten - sopii kaikenlaiseen media- ja kirjallisuuskasvatukseen kaikentasoisille oppijoille.

Blogger vai Wordpress?

Blogiympäristöt ovat mieltymys- ja tottumuskysymyksiä. Vaikka blogit ja blogialustat olisivat vieraita, alkuun pääsee helposti. Esimerkiksi Bloggerista on tehty hyvä aloitusopas verkkoon, samoin Wordpressistä. Kaikissa on mahdollista yhteiskirjoittaminen, kommentoiminen, visuaalisen ilmeen muokkaaminen, kuvien ja videoiden lisääminen jne. Kaikissa on myös mahdollisuus määritellä, ketkä ovat blogin

- järjestelmävalvojat (muokkausvaltuudet)
- kirjoittajat
- blogin yksityisyys tai julkisuus.

Julkisissa blogeissa pitää alaikäisillä osallistujilla olla huoltajan lupa.

Jonnan esimerkki

Lukion kolmannen kurssin opiskelijat pitivät omia blogeja novellikokoelmia lukiessaan. Ajatuksena oli, että jokainen opiskelija kirjoittaa kurssin aikana neljä blogimerkintää kahdesta pakollisesta (tehtävät 1 ja 9) ja kahdesta vapaavalintaisesta tehtävästä:
  1. Kerro ensimmäisessä merkinnässäsi, miksi valitsit kirjasi. Millaisia odotuksia sinulla on? Onko kirjailija sinulle entuudestaan tuttu? Mitä kirjan ulkoasu ja takakansiteksti antavat odottaa? Etsi tai ota kirjan kannesta kuva ja liitä se tekstisi yhteyteen.
  2. Tarkastele jonkun novellin henkilöitä. Kuka on päähenkilö? Millainen hän on? Millaisia sivuhenkilöitä tarinassa on? Millainen suhde heillä on päähenkilöön? Millä tavoin he ovat tarinassa merkityksellisiä? Millaisia tunteita novellin henkilöt herättävät?
  3. Tarkastele jonkun novellin miljöötä. Etsi verkosta kuva, joka mielestäsi voisi kuvata novellin tapahtumaympäristöä. Kirjoita blogiisi novellista katkelma, jossa miljöötä kuvataan. Millaisia mielikuvia miljööstä herää?
  4. Kirjoita novellista, joka jäi erityisesti mieleen. Millainen novelli on? Mitä siinä tapahtuu? Mikä siinä on mieleenpainuvaa?
  5. Tarkastele novellikokoelman teemoja. Millaista tematiikkaa novelleissa käsitellään?
  6. Kirjoita kirje novellikokoelman kirjoittajalle.
  7. Erittele omaa lukukokemustasi. Millaisia tunteita novellikokoelma herätti? Mikä novelli jäi erityisesti mieleen ja miksi? Miten ennakko-odotuksesi täyttyivät?
  8. Etsi verkosta novellikokoelman arvosteluja ja linkitä ne omaan blogiisi. Millaisia ajatuksia arvostelut herättävät? Mistä olet samaa, mistä eri mieltä?
  9. Arvioi novellikokoelmaa kokonaisuutena. Mitä hyvää, mitä kritisoitavaa teoksessa on? Millainen on kokonaisarviosi teoksesta?

2. Opettaja perustaa blogin, johon opiskelijat palauttavat kirjallisuutehtävänsä


Helppo vaihtoehto harjoitella blogiympäristöä opetuksessa on opettajan tehtäviä varten luomat blogit. Oppijoita palkitsee se, että oma teksti on muiden luettavissa, eli sen näkee muutkin kuin opettaja. Näin harjoitellaan samalla nettietikettiä ja toiminnallisia mediataitoja.

Tehtävässä tulee sopia oppijoiden kanssa selkeästi, miten kielellinen ilmaisu arvioidaan. Voi olla viisasta, että opettaja korostaa sitä, että sisältö ratkaisee, ei kieliasu. Se rohkaisee epävarmoja  kirjoittajia julkaisemaan ja osallistumaan - noloutta pelkäämättä.

Tuijan esimerkki

Selkolastenkirjoja. Kuva: Tuija Takala
Lähihoitajaopiskelijat ovat tehneet lastenkirja-arvioita opettajan opetusblogiin Luin lastenkirjan. Kirjatehtävän ohjeet ovat opettajan blogissa, ja opiskelijat julkaisevat omat kirjaesittelynsä opettajan tekstin kommenttikenttään. Niiden julkaisemisen jälkeen opiskelijat käyvät kommentoimassa toistensa kirjavinkkejä: opettaja antaa tunnilla tehtävänannon ja lisäksi käydään opetuskeskusteluja kirjakokemuksista, vinkeistä ja linkeistä.

Tehtävä täyttää monia tavoitteita: opiskelija
- tulee aiempaa tietoisemmaksi median käytöstä ja sosiaalisen median hyödyntämisestä työssään
- oppii käyttämään sosiaalista mediaa ja rohkaistuu tuottamaan omia tekstejä sekä kommentoimaan muiden tekstejä
- oppii tekemään tiiviin kirjaesittelyn ja hyödyntämään vertaisten tekemiä kirjavinkkeinä.

Kirsin esimerkki


Pari vuotta sitten Hesari järjesti hauskan sanomalehtirunokilpailun, jonka idean nappasin lennosta ja toteutin kahden seiskaluokan kanssa. Töistä tuli hienoja (yksi runoista selvisi Hesarin kisan viidenkymmmenen parhaan joukkoon!), ja halusin niille enemmän näkyvyyttä kuin pelkästään luokan peräseinän ilmoitustaulun. Perustin töitä varten oman blogin Bloggeriin. Skannasin itse runot ja julkaisin suurimman osan joitakin lyhyesti kommentoiden blogissa. Blogi on edelleen julkinen, mutta siinä ei ole ollut missään vaiheessa kommentointimahdollisuutta. Runot on julkaistu nimimerkeillä, joten oppilaitten henkilöys on salattu sitä kautta.

Tehtävästä pidettiin kovasti, ja oppilaat olivat myös innoissaan julkaisumuodosta, jota voi näppärästi näyttää vaikka kavereilleen tai isovanhemmilleen. Blogi on nimeltään Sanomalehtirunoilua yläkoulussa. Menetelmä sopii hyvin esimerkiksi sarjakuvapajan tulosten esittelyyn tai muihin kuvatehtäviin ja tietysti runojen tai vaikka aforismien esittelyyn.


3. Kirjabloggaajien haasteet


Kirjabloggaajien vapaamuotoinen yhteisö järjestää erilaisia haasteita, joihin tarttuu muutama tai kymmeniä bloggaajia. Niistä saa näppärästi ajankohtaisia kirjallisuusideoita opetukseen.

Usein yksi kirjabloggaaja tekee haastepostauksen ja kokoaa siihen mukana olevat blogit. Haasteen päätyttyä haastaja laatii vielä konnin, jonka avulla pääsee osallistuneihin blogeihin.

Haasteista saa vihiä avoimelta Kotimaiset kirjablogit -Facebook-sivulta ja blogista Haastavaa lukemista. Lähiaikoina on ollut esimerkiksi seuraavanlaisia haasteita.

Kalssikkohaaste: haastepostaus blogissa Reader, why did I marry him?


Naistenviikkohaaste: koontipostaus blogissa Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Kirjabloggaajat kirjastojen puolesta 15.7.2015: koontipostaus blogissa La petite lectrice

Dekkariviikko (ei koontipostausta)


Kirjakaapin kummistus -blogissa on ollut kesän ajan menossa kiva kirjankansibingo, jonka ideaa voinee helposti muunnella koulukäyttöön. Vastaavan voisi laatia esimerkiksi kirjojen nimistä.




Tulossa: Lukuhaaste 2015 (8.9. kansainvälinen lukutaitopäivä), teemana lukemisen arvo. Kirjabloggaajat ovat mukana Suomen pakolaisavun lukutaitokamppanjassa.


Tehtäväidea: Koulun aulassa on lukutaitopäivän aikana tietoiskuja lukutaidosta ja kirjallisuudesta, lukuvinkkejä ja tietokilpailuja. Opettajan ohjauksella oppijat ovat suunnitelleet ko. toimintapisteet ja ovat niissä asiantuntijoina. Jos koulu antaa luvan, tempauksen aikana voi olla käynnissä keräys Suomen pakolaisavun lukutaitotyön hyväksi. (Olen kokeillut opiskelijoiden kanssa mukavalla menestyksellä -TT-.)

Minkälaisen tehtävän sinä ideoit lukuhaasteista?


4. Kirjavlogi



Vlogi eli videoblogi on maailmalla jo ohittamassa perinteisen blogin. Kirjavlogin avulla voi paitsi harjoituttaa eri tekstilajeja ilmaisutaitoa ja vaikka kamerankäytön perusteita. Muutamia esimerkkejä kirja-aiheisista vloggauksista:

Nenä kirjassa -blogi
Kirjavalas-blogi
Kirjavinkit-sivuston Mikko Saari vloggaa Kaj Korkea-ahon uutuuskirjasta Paha kirja.

4 kommenttia:

  1. Kiitos kaikista näistä vinkeistä! Olen aiemmin käyttänyt kirjablogeja opetuksessa vain niin, että opiskelijat ovat muutamalla kurssilla vertailleet, miten eri tavalla samaa teosta on käsitelty eri blogeissa. Opiskelijat ovat myös pohtineet, oliko heidän lukukokemuksensa samanlainen vai ei. Toisinaan havaintoja ja ajatuksia on syntynyt mukavasti, toisinaan vähän laimeasti. Tänä lukuvuonna ajattelin kokeilla tuota "opettajan perustama blogi" -toimintatapaa – ja toivon, että joku innostuisi myös vlogi-muodosta, mutta saapa nähdä, miten käy.

    VastaaPoista
  2. Olisi kiva kuulla, miten kokeilusi toimii!

    VastaaPoista
  3. Täältä voi seurata, vaikka nyt siellä onkin vasta muutama teksti, ei vielä keskustelua: http://lukupaivakirjoja.blogspot.fi

    VastaaPoista